Aitoa suomalaisuutta
Torpan Tarinat® ("Torpan tarinat" on Paperisilppurin rekisteröimä tavaramerkki) on aito suomalainen ja luonnon rytmin liki käsin kosketeltavaksi tuova postikortti- ja sisustustaulusarja.
Tunnelmallisest kuvat ja tekstit avaavat torpan arkistenkin toimien tunnelmia.
Syvyyttä käsittelyyn tuovat aidot ja alkuperäiset
esineet, maisemat ja erityisesti tarinat, joilla on oikeat juuret.
Ne kertovat eletyn maaseutuelämän kuvia ja
raottavat tuokioita rauhallisesti etenevään, luonnonrytmiseen
elämään.
Suomalainen elämäntapa, joka
on lähellä luontoa, kiehtoo myös monia ulkomaisia
vieraitamme. Korttien ja taulujen taustapuolella kerrotaankin kuvasta sekä
suomeksi että englanniksi. Nämä kuvat matkaavat
myös ulkomaille antaen hetken menneestä torpan elämästä sisustustauluna tai postikorttina.
Molemmat tuotesarjat on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Esimerkiksi postikorttien kartonki on kotimaista ja sen raaka-aine on peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä. Sisustustaulujen puukehysten puu on peräisin satakuntalaisista hongikoista.
Käsityöt olivat puhdetöitä
Korjattavat
villavaatteet kerättiin mummun käsityökoriin. Sadepäivinä
ja syysiltoina oli aikaa parsia ja paikata. Kesällä ulkotöiden
aikaan ei niihin töihin ehditty. Kortin ja taulun kuvassa on mummun puiset
neulepuikot, joilla tehtiin kaulahuiveja ja myssyjä. Korissa
on myös sepän takomat keritsimet, joilla kerittiin lampaat,
mutta myös leikattiin matonkuteet. Mummun rukki oli myös
ahkerasti käytössä. Sillä kehrättiin paitsi
villat ja pellavat, myös kymmeniä kiloja villoja niille
emännille, jotka eivät itse ehtineet kehrätä.
Lattialla on satavuotias, pellavaloimeen kudottu räsymatto.
Arvostettu leipä
Kruununtorppari
Juhon jyväkappa matkasi vuonna 1901 muuttokuorman päällä
kaukaiseen metsätorppaan. Muuttokuormaa veti härkä
ja kruununtorpparin koko omaisuus mahtui vankkureille. Viime vuosisadan alussa
mies sai tehdä 12-tuntisen työpäivän, jotta
sai palkaksi kapan rukiita. Kaikkea viljaa kunnioitettiin syvästi,
erityisesti ruisleipä oli arvostettua. Vehnäpullaa leivottiin
vain suurina juhlapyhinä. Ruispuuro ja veteen keitetty ohrajauhopuuro
olivat arkiruokia.Viili oli kesäruokaa
Taas
on päästy suveen. Mummun vanhan Morbacka-pelargonia on
puhjennut kukkaan. Lehmät kulkivat kesällä metsälaitumilla,
maitoa riitti kirnuttavaksi ja viiliin. Kortin kuvassa on mummun
vanha fiilivati, joka kesti myös uunissa laatikoiden kypsentämisen.
Emalinen puolentoista litran maitokannu ja pohjapiimäpullo
ovat pöydällä. Fiilinsiemen (pohjapiimä) säilytettiin
talven yli kaivossa, johon se laskettiin pullossa narun varassa,
vesirajaan saakka. Siellä se ei jäätynyt, mutta säilyi
kevääseen. Talvella ei fiiliä tehty, maitoa oli vähän.
Varomaton emäntä saattoi kadottaa fiilinsiemenen. Silloin
sitä täytyi hakea naapurista. Eräs vanha emäntä
osasi jopa tehdä sen alusta asti itse. Se oli suuri salaisuus. Ennen kesäaikaan maaseudulla syötiin kolmasti päivässä. Yksi ateria niistä oli aina fiiliä ja jotain särvintä; ruisleipää, suolakalaa tai palvilihaa.
Korttien ja taulujen kuviin liittyvät muistelut: Raili Heikkilä.
” Kesäfiili maistuu kielen päällä...”
” Mummun puiset neulepuikot, sepän takomat keritsimet...”
” Muistan vastaleivotun ruisleivän tuoksun...”
